Ohje: Ompele kauratyyny lahjaksi


Minusta tuntuu, että jokainen neuloja voi allekirjoittaa sen, että niska-hartiaseutu välillä juntturoi tämän harrastuksen myötä. Itselläni kun on vielä hermotkin jumissa, niin taukojumppaa saa tehdä ihan huolella. Mutta ehkäpä tärkein apu niskavaivoihin ja muutenkin kipuihin ja vaivoihin on itselläni lämpö. Paras ja nopein keino saada lämmitettyä lihaksia ja helpotettua kipuja on kauratyyny. Itselläni on niitä useita (tällä hetkellä neljä) ja lämmitän sitten niitä useamman ja laitan yhden vaikka jaloille yhden niskoille ja kolmannen käsille. Enkä tiedä mitään sen rentouttavampaa.

Kauratyynyn ompeleminen itse on äärettömän helppoa, eikä kustannuksetkaan ole suuret. Sillä kaura, mitä itse käytän, löytyy ihan markettien hyllyiltä lintujenruokintaosastolta, ja pussi sitä maksaa 1.5e. Toki sitä saisi vieläkin halvemmalla isommissa pusseissa, mutta meillä säilytystila on rajallista. Kangastakin riittää pieni pala.

Näin ompelet Kauratyynyn:


Itse olen havainnut parhaimmaksi kuvassa näkyvän mallin, missä kaura on jaoteltu ommeltuihin lokeroihin.

Leikkaa kangasta pala, jonka koko on 36cm x 42cm. Puuvilla ja pellava sopivat tähän.

Taita pala kahtia, pitkät sivut ja oikea puoli vastakkain.

Ompele pitkä sivu kiinni, samoin toinen päädyistä. Kankaasta tulee putki.

Käännä putkilo oikein päin.

Laita sisään 3dl kauraa. Nyt ompele päältä yksi lokero suoralla ompeleella kiinni. Kauran saat pysymään paikallaan kun laitat nuppineuloja tai hakaneuloja ompeleen suuntaisesti. Ompele lokero kiinni n. 9cm päästä. Kun lokero on kiinni, niin laita kauraa taas 3dl, ompele lokero kiinni. Toista nämä kunnes lokeroja on kolme jo kiinni, ja neljäs lokero ja koko pussi umpeutuu päädyn ompeluun.

Lokeroja tuli siis yhteensä kauratyynyn sisään 4, ja kauraa meni 12dl



Ja valmis käyttöön! Voit myös ommella halutessasi vielä suojapussin tyynylle. Lämmitä mikrossa max 2min, toki mikrosta riippuen. Tarkkaile koko ajan mikroa ja tyynyä lämmityksen ajan, ettei kangas tai kaurat kärähdä. Jos annat kauratyynyn lahjaksi, muista opastaa myös lahjan saajaa erityiseen varovaisuuteen. Ja kaikki omalla vastuulla, en tunne mikrojanne, tai kankaita mitä käytätte, joten en ota vastuuta lämmittämisestä! Varovaisuus kaikessa, kuten aina mikroa käyttäessä.

Kauratyynyä voi käyttää myös kylmänä, tunti pakastimessa on riittävä.

Huh, ei ole enää joulukalenteriakaan montaa luukkua jäljellä! Muista kurkata huomenna taas Sormustin -blogista seuraava!

- Henna

Kommentit

Suositut tekstit